"on aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa.."
Niin, nyt sitä taas tapahtuu että hienoja ihmisiä joiden kanssa olen nauranut, viettänyt aikaani, pohtinut tehtäviä oppitunneilla ja muuten vaan jutustellut en välttämättä tapaa enää koskaan. Nyt olen oikeastaan aika onnellinen, että meistä ei yhtään parempia ystäviä koskaan tullut koska nytkin tuntuu jo haikealta. Kuusi saksalaista luokkatoveriani ovat siis lähdössä lauantaina, eivätkä ole takaisin tulossa. Nämä tilanteet vaan eivät oikein ole minua varten. Mieleenikään ei tule itkeä. Minulla ei myöskään ole tapana ylistää ihmistä. Taidan enemmän kuitenkin olla tekojen kuin sanojen mies. Tänään ollaan haikeita, huomenna katsotaan jo eteenpäin. Jokainen (melkein) ihminen on tutustumisen arvonen ja silleen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Pelästys. Luulin, että olit jäähyväistelemässä meitä. Että joku walesinkarhu on tullut, ja kaapannut sut iäks jonnekin kukkulanharjalle asumaan omaan linnaansa. Sä oot lukittuna sinne torniin. No, ei sentään, onneks.
Jäähyväiset on vaikeita silloin kun ihminen on tärkeä, mutta erityisesti sillon kun se ei ole. Tuntuu jotenkin pöhköltä alkaa kiitellä ja ylistää jotain tyyppiä, jota ei oo tuntunu. Lievästi oli tekopyhää musta pitää sitä puhetta viime vuonna sille saksalaiselle vaihto-oppilaalle Wanhoissa, kun en ollut sen kanssa edes jutellut. Onneks ei tarvinnu halata, se olis mennyt jo aika esittämisen puolelle. (Vai halattiinkohan me sittenkin...?)
Joulu kohta, koulu ohi pian. Tänään ilmaisutaidon diplomi, pidä peukut pystyssä. Tai vaan yks, kaks peukkua tuo epäonnea. Hiukan on lunta maassa, silleen et voi sanoa. Ja jäätä on, paljon. Viimeinen lauluesiintyminen tänään, nyt ei haluaisi muuta kuin nukkua. Lintsaan tällä hetkelläkin tehdäkseni kaksi palautettavaa esseetä (ei niin massiivisia kuin sulla, mut en mä niitä silti saa kirjoitettua).
Sanoja taas vaan tulvii, ehkä paras lopettaa ennen kuin tukin tän kommenttiboksin tai jotain. Mutta hyvät torstait sulle Aapo sinne!
Lähetä kommentti