Wales - Suomi jota Venäjä ei koskaan valloittanut

Tuo otsikko on varmasti monen mielestä hyvin epäselvä. En ole täysin varma, että ymmärränkö sitä itsekään, mutta ei se mitään. Eilen englannin tunnilla joka tapauksessa syntyi pieni kiista eräästä asiasta: onko Wales valtio? Niin varmasti jokainen teistä siellä naureskelee, että ei tietenkään. Nämä welshit vaan eivät sitä niin helposti suostuneet uskomaan, vaikka minä ja saksalaiset yritimme heille selittää, että eihän Usan osavaltiotkaan ole mitään valtioita. Siinä vaiheessa, kun englannin opettaja sitten sanoi, että tuo on surkea vertaus koska siellä puhutaan samaa kieltä, mutta täällä puhutaan welshiä. En kyllä ole vielä ketään tavannu, joka ei englantii puhuisi mutta en viittiny alkaa tappeleen. Ei kai kukaan suomalainenkaan vakavissaan väitä, että Ahvenanmaa olisi oma valtionsa. Miten vaan.

Tämän keskustelun johdosta kuitenkin huomasin, että kuinka nationalistisia nämä welshit oikeasti ovatkaan. Welshin kieli yllätyksekseni on koko ajan kasvamassa. Kuitenkin se, että ne luulee olevansa oma valtio menee jo vähän liian pitkälle. Ehkä kuitenkin welshin kansa on koko ajan itsenäisyyttä kohti menossa, tiedä sitä.

Walesissa ja Suomessa voisi nähdä paljon samankaltaisuuksia. Molemmat ovat aikanaan jääneet suurvallan hallinnan alle. Suomi vain käytti saamansa mahdollisuutensa hyväkseen ja on nyt itsenäinen. Walesille taas ei tälläisiä mahdollisuuksia ole tarjottu, United Kingdom ja Englanti siinä sivussa kun on suhteellisen vakaa kautta aikain ollut.

Tämän taivaan alla

Tuulee niin, että hiekka tunkee jokaiseen löytämäänsä reikään - no, ainakin korviin ja suuhun. Aurinko rakentaa merelle häikäisevän siltansa. Ihmiset, jotka kävelevät ja pyöräilevät tuota kevyenliikenteenväylää molempiin suuntiin, kuulevat lähinnä aaltojen jatkuvan maihinnousun ja autojen aiheuttavan sekamelskan. Yksi ei kuitenkaan kuule noista kumpaakaan. Tuo ainoa, joka on viitsinyt jäädä tuon kasvojapiiskaavan hiekan armoille istumaan. Tuo poika, joka on jäänyt tuijottelemaan horisontissa näkyvää Englantia mietteissään. Hän kuulee vain Jouni Hynysen sanat karhean äänen laulamana:

"Tämän taivaan alla tuuli puhaltaa. Se hakee vertaistaan.

Ja pieni ihminen ristii kätensä rukoillakseen,

mutta rukous on vain mutina tuulessa, ei sitä kukaan kuule ja

jos jostain joskus löytyy Jumala, ei se lapsekseen, kuvakseen - minua tunnista."

Miksi ihmeessä poika tuollaista edes kuuntelee? Ei hän ainakaan tuohon halua uskoa. Se nyt ei ole kuitenkaan pojalla päälimmäisenä mielessä. Enemmän pohdituttaa tulevaisuus. Se on pohdituttanut viimeaikoina paljon. Varsinkin nyt tänään kun poika oli alkanut miettimään menneisyyttään - ja tekemiään päätöksiään. Hän nimittäin olisi voinut tänä syksynä kirjoittaa jo osan aineistansa. Ainakin matematiikan. Hän olisi voinut olla ensi kevään todennäköinen vaihtoehto sen vuoden nuorimmaksi poikaylioppilaaksi. Nyt kuitenkin vaikuttaa, että matematiikankin kirjoittamiseen oli vielä kaksi ja puolivuotta aikaa. "Kirjoitan samaan aikaan kuin muutkin ikäiseni," poika ajattelee, "olen niin kuin muutkin - tavallinen."

Tavallisuus - juuri se mikä pojassa eniten risoo. Se mitä hän nimenomaan ei halua. Kulkea massan mukana. Senhän takia hän nyt tässäkin istuu ainoana "nauttimassa" syysilmasta. Sade kuitenkin yllättää/kirjoittaja kyllästyy kirjoittamaan enempää ja poikanen nousee ja lähtee takaisin koululle päin.

Räytymispäivä ja 007

Tänään on muutamasta yhteenkolahtaneesta syystä ollut minun virallinen räytymispäiväni, vaikka sää ihan hieno tuolla ulkona onkin. Sen toteutus ei ole täydellisesti onnistunut, koska minulla on ollut melkein jopa hauskaa - tai ainakin viihtellistä. Käytiin meinaa katsomassa uusin James Pontti, joka oli eilen täällä ensi-iltaan tullut.

Leffan taso yllätti minut todella. Ajattelin, että taas sitä samaa kornia Bondia, joka on jo nähty vaikka kuinka monta kertaa. En ole mikään erikoinen Bond-fani, mutta jokainen näkemäni Bondi on ollut kuitenkin mielestäni viihtellinen (nähtyjen määrä ei kyllä taida ylittää sormieni lukumäärää.. paljonko Bondeja on ees tullut?). Tämä Bondi oli kuitenkin hieman erilainene. Korni se oli edelleen - melkein kornimpi kun aikaisemmat, mutta muutenhan se ei olisikaan Bondi. Anyway leffa sisälsi jopa yhden hieman taiteellisen kohdan. Se oli aivan huippu kyllä kun Bondi juoksenteli pihalle oopperasta. Se oli upeaa. Mielestäni leffa sisälsi myös suhteellisen hyvää huumoria ja sitä perinteistä räiskintää/tappelua/muuta häröilyä mikä olennaisesti kuuluu Bondeihin. Myös yhtä naista se vähän käytti hyväkseen ;)

Nyt on lauantai. Syyslomani melkein ohi jo. Surullista. Tämä on ollut ehdottomasti parasta aikaani täällä tähän mennessä. En tiedä kuinka sopeudun enää kouluun. Tuntuu niin surulliselta palata taas arkeen. Voi voi. Räytymispäivää viettäen,
ystäväsi Aapo